Jerusalemin uskontunnustus - Kyrillos

Kyrillos jerusalemilaisen katekeesit

Arvostele ensimmäisenä tämä tuote

7,95 €
Toimitusaika-arvio: 5 - 7 päivää
  • Tekijä: Kyrillos,
  • Kansityyppi: pehmeäkantinen
  • Kieli: suomi
  • Vuosi: 2013
  • Sivut: 327

Lisätiedot

Kirkkoisä Kyrillos toimi Jerusalemin piispana vuosina 348-386, aikana, jolloin kaupungista tuli kristityn maailman pyhiinvaelluskohde numero yksi. Pyhän Haudan Kirkon ympärille kasvoi yhteisö, jonka rikas jumalanpalveluselämä huipentui vuosittain pääsiäisenviettoon. Kyrillos on kirkon historian ensimmäisiä merkittäviä jumalanpalvelusliturgian kehittäjiä. Esimerkiksi palmusunnuntai, kiirastorstai ja pitkäperjantai tulivat kirkkovuoden kohokohdiksi todennäköisesti hänen vaikutuksestaan. Sikäli kuin tiedetään, Kyrillos oli myös ensimmäinen, joka valikoi ja järjesti raamatuntekstejä luettavaksi kirkkovuoden eri ajankohtina. Kyrilloksen katekeesit ovat esitelmiä, joita hän piti pääsiäisyönä kastettaville katekumeeneille, kasteoppilaille. Vahvasti Raamattuun perustuvat ja erityisesti uskontunnustusta selventävät esitelmät piirtävät mielenkiintoisen kuvan siitä, kuinka kristillistä uskoa opetettiin vasta-alkajille juuri niinä vuosikymmeninä, jolloin Rooman valtakunnasta virallisesti tuli kristillinen. Opetuksessaan Kyrillos hyödyntää pedagogisesti taitavasti myös Jerusalemin pyhiä paikkoja. Esikatekeesi sekä kaikki 18 kastekatekeesia ilmestyvät nyt ensimmäistä kertaa suomeksi. Katekeesit kreikkalaisesta alkutekstistä kääntänyt isä Johannes Seppälä on Ruotsissa asuva suomalainen ortodoksinen pappi, kirjailija ja kääntäjä.

Lisätiedot

Kuvaus Kirkkoisä Kyrillos toimi Jerusalemin piispana vuosina 348-386, aikana, jolloin kaupungista tuli kristityn maailman pyhiinvaelluskohde numero yksi. Pyhän Haudan Kirkon ympärille kasvoi yhteisö, jonka rikas jumalanpalveluselämä huipentui vuosittain pääsiäisenviettoon. Kyrillos on kirkon historian ensimmäisiä merkittäviä jumalanpalvelusliturgian kehittäjiä. Esimerkiksi palmusunnuntai, kiirastorstai ja pitkäperjantai tulivat kirkkovuoden kohokohdiksi todennäköisesti hänen vaikutuksestaan. Sikäli kuin tiedetään, Kyrillos oli myös ensimmäinen, joka valikoi ja järjesti raamatuntekstejä luettavaksi kirkkovuoden eri ajankohtina. Kyrilloksen katekeesit ovat esitelmiä, joita hän piti pääsiäisyönä kastettaville katekumeeneille, kasteoppilaille. Vahvasti Raamattuun perustuvat ja erityisesti uskontunnustusta selventävät esitelmät piirtävät mielenkiintoisen kuvan siitä, kuinka kristillistä uskoa opetettiin vasta-alkajille juuri niinä vuosikymmeninä, jolloin Rooman valtakunnasta virallisesti tuli kristillinen. Opetuksessaan Kyrillos hyödyntää pedagogisesti taitavasti myös Jerusalemin pyhiä paikkoja. Esikatekeesi sekä kaikki 18 kastekatekeesia ilmestyvät nyt ensimmäistä kertaa suomeksi. Katekeesit kreikkalaisesta alkutekstistä kääntänyt isä Johannes Seppälä on Ruotsissa asuva suomalainen ortodoksinen pappi, kirjailija ja kääntäjä.
Toimitusaika 5 - 7 päivää
Kustantaja Perussanoma
Tekijä Kyrillos,
Kääntäjä Seppälä, Johannes
Sidosasu pehmeäkantinen
Sivumäärä 327
ISBN 9789518886771
Ilmestymisvuosi 2013
Tilausnumero 8341328
Asiasanat 300-luku, dogmatiikka, henkilöhistoria, kaste, kirkkoisät, sakramentit, teologia, tietokirjallisuus, uskontunnustukset, varhaiskristillisyys, Kristilliset kirkot ja yhteisö
Alanimike 8341328

Arvostelut

Kirjoita oma arvostelusi

Arvosteltava tuote: Jerusalemin uskontunnustus

Miten arvioisit tämän tuotteen? *

1 tähti 2 tähteä 3 tähteä 4 tähteä 5 tähteä

Kirjaudu

Jos sinulla on jo tunnukset, ole hyvä ja kirjaudu sisään.

Jos sinulla ei vielä ole tunnuksia uuteen verkkokauppaan, rekisteröidy tästä

* Vaaditut tiedot