Isä meidän ajassamme - Erik Ewalds

Arvostele ensimmäisenä tämä tuote

20,95 €
Toimitusaika-arvio: 12 - 16 päivää
  • Tekijä: Ewalds, Erik
  • Kansityyppi: pehmeäkantinen
  • Kieli: suomi
  • Vuosi: 2011
  • Sivut: 115

Lisätiedot

Erik Ewalds oli eläessään yksi Suomen rakastetuimmista ja arvostetuimmista sielunhoitajista, luennoitsijoista ja hengellisiä ja psykologisia asioita käsitelleistä kirjailijoista. Hänen lukuisat kirjansa ovat koskettaneet ja muuttaneet monen ihmisen elämää. Nyt, vuosia kuolemansa jälkeen, hänellä on vielä kerran sanottavaa tämän ajan ihmiselle. Jostain syystä kului aikaa, ennen kuin hänen jäämistöstään löytyi ennen julkaisematon käsikirjoitus. Vuodet eivät ole vieneet hänen sanomaltaan terää. Pohtiessaan Isä meidän -rukouksen pohjalta isän merkitystä lapsen kehityshistoriassa, nähdyksi ja hyväksytyksi tulemisen tärkeyttä ihmisen elämässä, hän puhuttelee tämän päivän ihmistä syvästi. Niin kotona, työelämässä kuin seurakunnassakin ihmisen ohittamisen ja mitätöimisen kuviot satuttavat ja saavat paljon pahaa aikaan. Erik Ewalds on sanavalmis ja suoraa puhetta viljelevä kirjoittaja. Siksi vuosia sitten kirjoitettu teksti puhuttelee tämän päivän ihmistä yhtä voimakkaasti kuin jos se olisi kirjoitettu eilen.

Lisätiedot

Kuvaus Erik Ewalds oli eläessään yksi Suomen rakastetuimmista ja arvostetuimmista sielunhoitajista, luennoitsijoista ja hengellisiä ja psykologisia asioita käsitelleistä kirjailijoista. Hänen lukuisat kirjansa ovat koskettaneet ja muuttaneet monen ihmisen elämää. Nyt, vuosia kuolemansa jälkeen, hänellä on vielä kerran sanottavaa tämän ajan ihmiselle. Jostain syystä kului aikaa, ennen kuin hänen jäämistöstään löytyi ennen julkaisematon käsikirjoitus. Vuodet eivät ole vieneet hänen sanomaltaan terää. Pohtiessaan Isä meidän -rukouksen pohjalta isän merkitystä lapsen kehityshistoriassa, nähdyksi ja hyväksytyksi tulemisen tärkeyttä ihmisen elämässä, hän puhuttelee tämän päivän ihmistä syvästi. Niin kotona, työelämässä kuin seurakunnassakin ihmisen ohittamisen ja mitätöimisen kuviot satuttavat ja saavat paljon pahaa aikaan. Erik Ewalds on sanavalmis ja suoraa puhetta viljelevä kirjoittaja. Siksi vuosia sitten kirjoitettu teksti puhuttelee tämän päivän ihmistä yhtä voimakkaasti kuin jos se olisi kirjoitettu eilen.
Toimitusaika 12 - 16 päivää
Kustantaja Karas-Sana
Tekijä Ewalds, Erik
Kääntäjä Bruun, Heli von
Sidosasu pehmeäkantinen
Sivumäärä 115
ISBN 9789516556638
Ilmestymisvuosi 2011
Alkuteos Fader vår
Tilausnumero 8338750
Asiasanat elämäntaito, ihmissuhteet, Isä meidän -rukous, isät, rukoukset, tietokirjallisuus, Elämänfilosofia Elämäntieto
Alanimike 8338750

Arvostelut

Kirjoita oma arvostelusi

Arvosteltava tuote: Isä meidän ajassamme

Miten arvioisit tämän tuotteen? *

1 tähti 2 tähteä 3 tähteä 4 tähteä 5 tähteä

Kirjaudu

Jos sinulla on jo tunnukset, ole hyvä ja kirjaudu sisään.

Jos sinulla ei vielä ole tunnuksia uuteen verkkokauppaan, rekisteröidy tästä

* Vaaditut tiedot